salaa

videot

musa

kirja.rp

tuottajan sana

Muistat varmaan hetken, kun mieleesi hiipi ajatus, että saat itse päättää, mihin elämäsi suuntaat, mihin haluat päästä tai päätyä. Se on se ihana tunne, jonka huumassa päätät toimia oman elämäsi luotsina ihan itse ja ilman vanhempien apua. Varmuutta tulevasta ei ole, etkä tiedä mitä etsiä mutta entäs sitten? Elämä on tässä ja nyt.

Tästä hetkestä alkaa Roskisprinssin tarina, vahvasti tähän päivään ankkuroituva nuorisoelokuva . Itäsuomalaisen pikkukaupungin elämä luovat puitteet hyväntuulen elokuvalle, joka jatkaa ohjaaja Raimo O Niemen kansainväliselle yleisölle suunnattujen elokuvien viitoittamalla tiellä.

Elokuvan kuvaukset alkoivat Pohjois-Karjalassa, Joensuussa maaliskuun lopussa 2010, ja jatkuivat elokuun alussa aina syyskuun puoliväliin 2010. Elokuvan kotimainen ensi-ilta on heinäkuussa 2011. Norjassa elokuva saa ensi-esityksen syksyllä 2011.

Elokuvan levittää kotimaassa Buena Vista International Finland ja Norjassa SF Norge. Elokuva on tuotettu pohjoismaisena yhteistuotantona Periferia Productions Oy:n ja norjalaisen Flimmer Film A/S kanssa.

Markku Flink
Tuottaja / Periferia Productions


MarkkuTuottaja Markku Flink (s.1964) on tuottanut ja ohjannut elokuvia pohjoismaissa 90-luvulta alkaen. Flink on valmistunut dokumenttielokuvaohjaajaksi Norjasta 1993 ja toimi pitkään ohjaajana/tuottajana Norjassa. Hän on suorittanut kansainvälisen elokuvatuottajan tutkinnon EAVE 2004. Vuonna 1999 Flink perusti Ouluun alueellisen elokuvarahaston. Hän toimi POEM-Säätiön toimitusjohtajana sen perustamisesta lähtien aina vuoteen 2008 saakka.

LarsNorjalainen yhteistuottaja Lars Løge kuuluu Norjan Bergenissä toimivan Flimmer Film AS perustajiin. Hän on tuottanut useita kansainvälisesti palkittuja (mm. Cannes, Venetsia, Amanda/Haugesund) dokumentti- ja fiktioelokuvia niin kotimaan kuin kansainväliseen levitykseen. Lars on suorittanutkansainvälisen elokuvatuottajan tutkinnon EAVE 2004 ja on Norjan elokuvatuottajaliiton hallituksen jäsen.